Tapahtui jumpassa eilen. Herättiin taasen 6.30 eli käytännössä pitäisi ehtiä jumppaan ihan hyvin. Eihän tässä ole mihinkään kiire. Lopputulos juoksin kaikki matkan alamäet. Sara nukahti rattaisiin eikä herännyt, kun tultiin sisään.
No laitanpas vaunut niin että nään/kuulen, kun se herää.
Pariin kertaan kuuntelin ihan kun se huutais/jollakin on ihan samanlainen ääni kun sillä. Olihan se meijän Sartsa. Riisun lapsen, jatkan jumppaamista. Tyttö istuu hetken ja ihmettelee mihin sitä on oikein taas tultu? Tulee liike jossa on vauvat mukana. Tyttö nauttii niin paljon että nauraa ääneen. Ohjaaja kehuu tyttöä hymyhuuleksi :)
Hei tämä lautahan on juuri sopivalla korkeudella että sen avulla voi nousta seisomaan.
(tätä ennen on viikon sisään noustu kerran sohvaa ja kerran tietokonetuolia vasten)
Jumppa sujuu vanhan kaavaan mukaan. Vielä tunnin jälkeenkin ohjaaja kehuu, kun tyttö oli niin skarppina vaikka vasta heräsi. Teki mieli sanoa että oli juu sehän oppi "uuden taidonkin"
Kotona harjoitukset jatkuvat, saldona yksi mustelma leuassa.
Nukkumisesta: Eka innovaatio-yö; olin niin väsynyt että tyttö nukkui meidän välissä kokoyön. Viimeyö; heräsi 23, seuraavan kerran 3 ja sitten mä heräsin 5.10 että se on vielä vieressä ja on ruvennut itse syömään. Siirto omaan sänkyyn, jossa olisi nukkunut ehkä vähän pidempään kun 6.40 jos ei isän kello olisi soinut.
Reissun jälkeen kokeillaan vähän yösyönnin vieroitusta. Jos siis muuten päästään reissuun, kun on se tuhkapilvi :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti